Flanööri

Suomen kesä, niin kaunis ja lyhyt. Kesä saa minun silmäni avautumaan ja aistini heräämään. Talvella taidan aisteineni nukkua talviunta, sillä moni asia jää minulta huomaamatta. Ehkä ensi talvena teen samanlaisen flanöörin, kävelyn lähiympäristööni kun tein eräänä heinäkuisena aamuna.Tuo kävely herätti  aistini havaitsemaan tuttuja asioita uudella tavalla.

Matkani alkoi kotiovelta. Ulos astuessani eteeni avautui vihreänä vihannoiva koivikko, koivut vaaleine runkoineen. Lintujen kesäinen sirkutus, harakanpoikasten lentoharjoitukset ja kesän tuoksu saivat hymyn huulilleni. Yksinäinen cityjäniskin ihasteli tätä kaikkea kasvimaani laidalla astellessani läpi aamukasteisen nurmen.

Askeleeni pysähtyi ihastelemaan vanhaa metsäpohjaa jolle kotimme on rakennettu. Kuinka rikkaan kasvillisuuden tuo metsä onkaan saanut omakseen. Kaikki tämä ja paljon muuta on aivan lähelläni, kun vain huomaa avata silmänsä

Matkani jatkui ja pian jo saavuinkin kohtaan missä ryhdikkäänä seisoo kirjailija, poliitikko ja toimittaja Santeri Alkion nimeä kantava talon. Talo on nykyisin poliittikkojen, mutta myös kulttuurin harrastajien käytössä. Kesäisin talon pihapiirissä harrastetaan mm. Kesäteatteritoimintaa. Tuon talon ovea olisi mielenkiintoista päästä raottamaan, mutta tyydyn tällä kertaa tarkkailemaan talon julkisivua.

Jään miettimään kuinka kaunis talo onkaan. Uuden maalipinnan talovanhus kyllä mielestäni jo tarvitsisi.

Kaunis koivukuja johdattaa minut Laihian keskustaan. 

 

Matkani jatkuu aavistuksen verran eteenpäin ja edessä kohoaa Laihian Nuorisoseuran talo. Laihian Nuorisoseuran ensimmäiseen johtokuntansa kuului jäsenenä jo edellä mainittu Santeri Alkio. Ensimmäinen seurantalo tuhoutui palossa 1913 ja sen jälkeen rakennettu talo niinikään paloi 1994. Nykyinen talo on vihitty käyttöön 1997.  (Wikipedia) Pihassa Santeri Alkio patsas.

Matkani jatkuu ohi keskustan liikkeiden ja samassa olenkin maaseudun tunnelmissa. Vanhat kauniit rakennukset kuuluvat kotiseutuni maisemakuvaan. Monet taloista seisovat ryhdikkäinä ja arvolleen ansaitusti perinnettä kunnioittaen remontoituna.  Tässä talossa tyttäreni saa asustella, mahtaako hän koskaan kuvitella olevansa 1800- luvulla rakennetun talon entisaikainen emäntä :)

Jotkut rakennukset ovat saaneet arvokkaasti vanheta sijoillaan.

Laihian joki, niin vaatimaton, mutta kuuluu osana keskustan ilmeeseen. Sen varrella voi nähdä ja kuulla useiden pienien koskien kuohut. 

Keskustaa komistaa tietenkin kirkko. Kirkko on mielenkiintoinen esimerkki 1700- ja 1800- luvun taitteen kirkkotyypistä ja 1900-luvun alun kansallisromanttisesta restauroinnista. Kirkko on tasavartinen ristikirkko, läntisessä ristivarressa sijaitsee torni kelloja varten. Pohjoisessa ristivarressa sijaitsee kirkkomuseo. (Wikipedia) Tuossa kirkkomuseossa täytynee pistäytyä, viimeisin käyntini ko. museoon taitaa ajoittua omaan kouluaikaani.

Palan matkaa jatkettuani saavun Napuen puistoon. Siellä on pystytettynä Napuen taistelussa kaatuneiden Laihialaisten muistomerkki. Napuen puistossa on myös vanhaa hautausmaata ja kaunis paanukattoinen rakennus- luuhuone.

Laihian Osuusmeijerin rakennus ihastuttaa arkkitehtuurillaan. Rakennus on nykyisin seurakunnan omistuksessa. 

Laihian joesta vai liekö suuremmista vesistä nämä kalat  ja muut vedenelävät ovat uineet oppilaiden tuotoksina valtatie  3:n alta kulkevaan alikulkutunneliin :)

Matkan varrelta muuta havaittua. Kivet osana vanhaa ja uudempaa rakentamista ja maisemointia.

Matkani  päättyy omaan kotipihaan.