Kultainen käsi😃

Kipsinauhatyö

Grafiikkaa 3.9.2015

Tänään teimme grafiikkatöitä kohopainannalla. Grafiikkatöitä en ole aiemmin tehnyt, joten kuvasin eri vaiheet ylös muistin tueksi.

Lopputulokseen voi ensikertalainenkin olla tyytyväinen. 

Taidenäkemykseni ja käynti Tikanojan taidekodissa taidenäyttelyssä

Taidenäkemykseni

Esteettisyys liittyy vahvasti omaan taidenäkemykseeni, taide on mielestäni hyvin pitkälle kauneutta, iloa ja väriä. Taide on minulle kokemus, elämys jostakin mikä synnyttää itsessäni tunteita ja rentouttaa. Tunne voi tulla luonnosta, musiikista, kirjallisuudesta, liikunnasta, kuvista, asioista joka laajentaa omaa kokemuspiiriäni.Taide tuntuu mielestäni hyvältä, jos kokemus ei tunnu hyvältä en miellä sitä taiteeksi. Voisinkin verrata taidetta terapeuttiseen kokemukseen. Juuri taiteen tuoma nautinto on itselleni tärkeää. Mielestäni taide lisää ihmisten hyvinvointia ja samalla se myös  sivistää. Ilman taidetta elämä olisi väritöntä, hajutonta, mautonta, mielikuvituksetonta.Taiteen avulla voi mielestäni myös ymmärtää sekä itseä, että muita ihmisiä ja arvoja.

 

Taidekokemuksia voi kohdata missä tahansa. Sen ei tarvitse syntyä teatterissa, konsertissa, taidenäyttelyssä. taiteellinen kokemus on kuitenkin mielestäni vahva kun sen kohtaa jossain järjestetyssä tilaisuudessa. Itselläni vahvimmat taidekokemukset syntyvät useinmiten teatterissa ja konserteissa. Toko vahvoja taidekokemuksia olen kohdannut myös luonnossa. Esimerkiksi Kuusamon Oulankajoen koskien kuohut ovat parhaimpia luonnon taidekokemuksia.

  Myllykoski heinäkuussa 2015

Jyrävän pauhut heinäkuussa 2015

Taidenäyttelykokemuksia minulle on päässyt syntymään vähemmän, käyntien vähyyden vuoksi. Vuoden takainen taidenäyttelykäyntini Tikanojan taidekodin näyttelyssä -Presidentinlinnan aarteet- herätti vahvan mielihyvän tunteen arvokkaiden taideteosten lumossa.

 

Tänä kesänä

Elokuisena  aamupäivänä 4.8.2016 suuntasin kulkuni jälleen  Tikanojan taidekotiin taidenäyttelyyn. Tikanoja sijaitsee Vaasan kaupungissa kuvassa näkyvän Vaasan hovioikeuden läheisyydessä.

 

Sisäänkäynnin vieressä esitteet Tikanojan tämän vuoden päänäyttelystä opastivat minut näyttelyyn.

Tikanojan taidekoti oli jälleen saanut osakseen mittavan näyttelyn ja kuuluisien taidemaalareiden töitä. Vuorossa oli Vaasalaissyntyisen lääketieteen lisensiaatin Herman Antellin arvokas taidekokoelma. Antell on elänyt 1800-luvun loppupuolella ja hänet tunnetaan suurlahjoituksesta Suomen kansallismuseon hyväksi. Tikanojan taidekodin näyttelyssä oli Ateneumin taidemuseon lainaamia Antellin taidekokoelman helmiä. Mukana oli kuuluisien taidemaalareiden maalauksia ja myös veistoksia. Itselleni tutuinpina niminä nousi esiin Eero Järnefelt, Albert Edelfelt ja Akseli Gallen -Kallela. Akseli Gallen-Kallelan teos Poika ja varis vaikutti minut paitsi sillä, että maalaus oli ns. tuttu ennestään ja mielestäni myös hyvin koskettava elävyydellään. Taidenäyttelyn töitä oli lupa kuvata omaan käyttöön, mutta niiden julkaiseminen esimerkiksi blogissa ei ole sallittua tekijänoikeuslakiin vedoten. Seuraavissa analyyseissä lukija voi siis vain eläytyä lukemaansa ja kuvitella maalauksen silmissään.

 

Poika ja varis -taidemaalauksen synnyttämä ensivaikutelma oli herkän koskettava. Taiteilijan kyky maalata elävästi tekee minuun vaikutuksen. Taulussa tuon ajan lapsi, pieni poika ikään kuin etsii itselleen seuraa, leikkitoveria variksesta. Varis ei vaikuta pelokkaalta, vaan luottaa pieneen poikaan. Kuvan rauhallinen luonnonläheinen värimaaima lisää mielestäni tunnetta pojan ja variksen välisestä luottamuksesta. Murretut värisävyt, joita taiteilija on työssään pääasiassa käyttänyt antavat oikeutta varikselle jonka taiteilija on mielestäni halunnut nostaa esiin pojan rinnalle. Myös pojan vaatetuksessa käytetyt värit nostavat pojan esiin taulusta luonnollisen kauniilla tavalla. Taulua pidempään katsellessani huomasin tuntevani kuinka taulu heräsi eloon ja melkeinpä kuulin pojan puhelevan varikselle. Todella elävästi ja herkästi toteutettu taidemaalaus.

Akseli Gallen-Kallelan vuoden 1887 työ Kuusia karjapihassa on kuvaus missä eläin- kissa tarkastelee ihmisen työn jälkeä, kaadettua kuusta. Kissa näyttäisi seuranneen puunhakkaajan työtä ja nyt varoen yrittää lähestyä ulkorakennusta mihin puunhakkaaja on kenties mennyt. Molemmissa näissä Gallen-Kallelan töissä näkyy tavallaan ihmisen ja eläimen kohtaaminen, uteliaisuus, kiinostus toisiaan kohtaan.

 

Taiteilija Hugo Simbergin öljyväriyö,Täti, vuodelta 1898   pitää mielestäni sisällään valtavan annoksen tunnetta. Taulu henkii eloa, niin aidontuntuisesti taiteilija on taulunsa maalannut. Tädin kasvonjuonteista voi nähdä monet elämänvaiheet ja mietteliäs ilme saa katsojan pohtimaan minkälaisessa tilanteessa taulu on maalattu. Naisen tumma vaatetus lienee tuon ajan henkeen kuuluva vai onkohan kyseessä suruasu. Hyvin vaikuttava maalaus kaikkiaan.

 

Eero Järnefeltin öljyvärityö Ransakalainen viinikapakka vuodelta 1888 on niin ikään hyvin elävä maalaus. Pöydän ääressä istuvan miehen voi kuulla ajattelevan ääneen. Tässä taulussa taiteilijan käyttämät värit ovat mielestäni onnistuneet. Punainen väri kierreportaikossa herättää huomioita ja ajatuksen minne portaat mahtavat johtaa. Taiteilija on kätkenyt tauluun mielestäni muitakin avoimia kysymyksiä. Missä miehen seuralainen on? Pöydässä oleva toinen juoma lienee seuralaisen, vai onko se kapakoitsijan. Taiteen tulkintahan on hauskaa mielikuvitusleikkiä huomaan!

 

Albert Edelfeltin maalaus vuodelta 1887 Pariisin Luxemburgin puistossa on mielestäni tämän näyttelyn helmi. Taulu niin ikään elää. Aluksi huomio kiinnttyy etualalla olevaan naiseen ja lapseen, mutta pian huomaan tarkastelevani taulua laajemmin. Se pitää sisällään monia yksityiskohtia ja tapahtumia. Taulun värimaailma on herkän pehmeä ja perspektiivi on mielstäni saatu taulussa hyvin aidoksi. Tämän taulun voisin ripustaa kotiini, tosin taulu vaatii ison tilan päästäkseen esiin edukseen.

 

Lähes kaikki taidenäyttelyn teokset herättivät minussa ehkä pientä hämmästystäkin niiden tuoman elävyyden tunteen suhteen. Tuon ajan taiteilijoilla on ollut herkkyys maalata aitoja kuvia, eläviä tilanteita.

 

Tämä taidenäyttelykokemus oli itselleni miellyttävä ja sai minut miettimään mikä voisi olla seuraava taidenäyttelykäyntini. Samaisessa Tikanojan taidekodissa on esillä elokuun lopusta syyskuun loppuun japanilaishenkinen osin romantisoitu ja osin kliseinen kuva Japanista. Näyttelyssä yhdistyy mm. geishaa, kimonoa, Zen buddismia. Tämä näyttely voisi olla sinällään mielenkiintoinen, sillä siinä yhdistyy kuvataiteilijan ja tekstiilitaiteilijan luomat taideteokset. (Tikanoja näyttelyt, esite.)

 

Lounasta syödessä

Nostaessani katseeni lounaslautasesta osui silmiini mitä kauneinta arkkitehtuuria Vaasan kaupungissa kävelykadun varrella.

Erik Hartmanin rakennuttama kivitalo Vaasassa. Hartmanin oli kiinnostunut arkkitehtuurista ja rautakauppiaana hän tiesi ajan trendit rakentamisen suhteen. Arkkitehtikilpailun tuotoksena syntyi piirros kaksi kupolisesta talosta. Talo on valmistunut 1913. (Google)

Flanööri

Suomen kesä, niin kaunis ja lyhyt. Kesä saa minun silmäni avautumaan ja aistini heräämään. Talvella taidan aisteineni nukkua talviunta, sillä moni asia jää minulta huomaamatta. Ehkä ensi talvena teen samanlaisen flanöörin, kävelyn lähiympäristööni kun tein eräänä heinäkuisena aamuna.Tuo kävely herätti  aistini havaitsemaan tuttuja asioita uudella tavalla.

Matkani alkoi kotiovelta. Ulos astuessani eteeni avautui vihreänä vihannoiva koivikko, koivut vaaleine runkoineen. Lintujen kesäinen sirkutus, harakanpoikasten lentoharjoitukset ja kesän tuoksu saivat hymyn huulilleni. Yksinäinen cityjäniskin ihasteli tätä kaikkea kasvimaani laidalla astellessani läpi aamukasteisen nurmen.

Askeleeni pysähtyi ihastelemaan vanhaa metsäpohjaa jolle kotimme on rakennettu. Kuinka rikkaan kasvillisuuden tuo metsä onkaan saanut omakseen. Kaikki tämä ja paljon muuta on aivan lähelläni, kun vain huomaa avata silmänsä

Matkani jatkui ja pian jo saavuinkin kohtaan missä ryhdikkäänä seisoo kirjailija, poliitikko ja toimittaja Santeri Alkion nimeä kantava talon. Talo on nykyisin poliittikkojen, mutta myös kulttuurin harrastajien käytössä. Kesäisin talon pihapiirissä harrastetaan mm. Kesäteatteritoimintaa. Tuon talon ovea olisi mielenkiintoista päästä raottamaan, mutta tyydyn tällä kertaa tarkkailemaan talon julkisivua.

Jään miettimään kuinka kaunis talo onkaan. Uuden maalipinnan talovanhus kyllä mielestäni jo tarvitsisi.

Kaunis koivukuja johdattaa minut Laihian keskustaan. 

 

Matkani jatkuu aavistuksen verran eteenpäin ja edessä kohoaa Laihian Nuorisoseuran talo. Laihian Nuorisoseuran ensimmäiseen johtokuntansa kuului jäsenenä jo edellä mainittu Santeri Alkio. Ensimmäinen seurantalo tuhoutui palossa 1913 ja sen jälkeen rakennettu talo niinikään paloi 1994. Nykyinen talo on vihitty käyttöön 1997.  (Wikipedia) Pihassa Santeri Alkio patsas.

Matkani jatkuu ohi keskustan liikkeiden ja samassa olenkin maaseudun tunnelmissa. Vanhat kauniit rakennukset kuuluvat kotiseutuni maisemakuvaan. Monet taloista seisovat ryhdikkäinä ja arvolleen ansaitusti perinnettä kunnioittaen remontoituna.  Tässä talossa tyttäreni saa asustella, mahtaako hän koskaan kuvitella olevansa 1800- luvulla rakennetun talon entisaikainen emäntä :)

Jotkut rakennukset ovat saaneet arvokkaasti vanheta sijoillaan.

Laihian joki, niin vaatimaton, mutta kuuluu osana keskustan ilmeeseen. Sen varrella voi nähdä ja kuulla useiden pienien koskien kuohut. 

Keskustaa komistaa tietenkin kirkko. Kirkko on mielenkiintoinen esimerkki 1700- ja 1800- luvun taitteen kirkkotyypistä ja 1900-luvun alun kansallisromanttisesta restauroinnista. Kirkko on tasavartinen ristikirkko, läntisessä ristivarressa sijaitsee torni kelloja varten. Pohjoisessa ristivarressa sijaitsee kirkkomuseo. (Wikipedia) Tuossa kirkkomuseossa täytynee pistäytyä, viimeisin käyntini ko. museoon taitaa ajoittua omaan kouluaikaani.

Palan matkaa jatkettuani saavun Napuen puistoon. Siellä on pystytettynä Napuen taistelussa kaatuneiden Laihialaisten muistomerkki. Napuen puistossa on myös vanhaa hautausmaata ja kaunis paanukattoinen rakennus- luuhuone.

Laihian Osuusmeijerin rakennus ihastuttaa arkkitehtuurillaan. Rakennus on nykyisin seurakunnan omistuksessa. 

Laihian joesta vai liekö suuremmista vesistä nämä kalat  ja muut vedenelävät ovat uineet oppilaiden tuotoksina valtatie  3:n alta kulkevaan alikulkutunneliin :)

Matkan varrelta muuta havaittua. Kivet osana vanhaa ja uudempaa rakentamista ja maisemointia.

Matkani  päättyy omaan kotipihaan.

Päivä Ohtakarilla 11.6.2015

Vietimme päivän Ohtakarin saaressa kuvataiteen ja ympäristötiedon oppimaisemissa. Ihastuttava auringonpaiste sai hymyn aloittelevankin akvarellimaalaajan huulille. Kivi tuolina ja toinen pöytänä aivan kuin oikean taidemaalarin asetelma.

Ohjeeksi sain kollegaltani käyttää paljon vettä niin hyvä tulee:)

 

Elämäni ensimmäinen akvarellityö lintuperspektiivistä katsottuna...eli horisontti ehkä hieman liian ylhäällä.

Innostuin harjoittelemaan lisää..

..ja tässä toinen tuotos eri näkökulmasta katsottuna. Nyt horisontti mielestäni parempi:)

Ensimmäiset kokeiluni saivat minut innostumaan akvarellimaalauksesta. Taidan hankkia omat värit ja harjoitella maalaamista lisää mökkimaisemissa.

Kuvakollaasia puustosta Ohtakarin kauniilta saarelta:

Katajikko rakkapellossa

Luonnon muovaamaa taidetta koivun haarassa

Männikön upeita luonnonihmeitä

Sienten synnyttämiä tuulenpesiä alkukesän heleän vihreissä koivuissa

Saaren kukkaloistoa:

Kukkiva metsämansikka

Puna-ailakki

Voikukan heleä väritys

Kukkiva tuomi

Merinätkelmän sinipunainen kukinto

Motiivikuvasarja, aiheenani kolmiot Ohtakarin luonnossa ja rakennetussa 

ympäristössä

Kolmioita kalastajamajan puisessa ovessa

Vanha kaivo kolmiokatolla ja -päädyllä

Leirikeskuksen sisääntulo

Saaren tornirakennelma

Opastaulun kolmiomainen katto

Keinutelineen päätykolmio

Näkötornin kolmiomuotoja

 Paljon siis rakennettuja kolmiomuotoja, mutta myös jotain aidosta luonnosta löydettyä

Koivujen muodostama kolmio

Näkymät koivun oksien välistä 

Saniaisen lehti voi katsojan silmissä saada kolmion muodon

Kolmiomuodon saanut kivi